|
Lakiasiaintoimisto Suomen Potilasvahinkoapu Oy on ainoa toimisto maassamme, joka on keskittynyt terveydenhuollon juridiikkaan. Tarjoamme laadukkaita ja luotettavia asiantuntijapalveluita potilaille sekä lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattihenkilöille. Kaikista potilasvahinko- lautakunnassa lakimiesten avulla ajetuista jutuista tätä nykyä suurin osa on toimistomme hoitamia.
Erilaiset terveydenhuoltoon liittyvät ongelmatilanteet ovat usein hyvin henkilökohtaisia ja osapuolille herkkiä tilanteita. Potilaan tai hänen omaistensa voi olla kiusallista ryhtyä selvittämään asioita, jos he esimerkiksi epäilevät, onko lääkäri toiminut oikein. Pelkona voi olla hoitosuhteen kärsiminen tai jääminen vaille hyvää hoitoa. Potilasta saattaa myös arveluttaa ryhtyä kyseenalaistamaan hoidon asianmukaisuutta, koska hän itse ei ole alan asiantuntija. Myös terveydenhuollon ammattilaisille potilasvahinkoepäilyihin liittyvät asiat voivat olla harmillisia, ja asiatiedon puute saattaa paisuttaa ongelmaa yli tarpeen. Ongelmatilanteet voivatkin olla helpommin selvitettävissä ulkopuolisen, alaan perehtyneen asiantuntijan avulla. Jos ulkopuolista apua vaativa ongelmatilanne ilmenee, kannattaa ottaa ensisijassa yhteys Lakiasiaintoimisto Potilasvahinkoapuun, joka hoitaa arkaluontoisetkin ongelmat tahdikkaasti ja asiantuntevasti. Useimmiten erilaiset lievät ristiriitatilanteet on parasta hoitaa selvittämällä ja sovittelemalla. Toisinaan tarvitaan kuitenkin myös jatkotoimenpiteitä, kuten vahingonkorvausvaatimusten, muistutusten tai kanteluiden tekemisiä ym. Myös asian käsittely oikeudenkäynnissä saattaa joskus olla perusteltua etenkin, jos asian ratkaisu riippuu olennaisesti näytön arvioinnista. Ota tarvittaessa yhteys Lakiasiaintoimisto Potilasvahinkoapuun niin arvioimme yhdessä, mikä on paras etenemisvaihtoehto juuri Sinun tapauksessasi. |